Järjestyssäännöt

Kt Oy Tankkari Hallitus

Nämä järjestyssäännöt on hyväksytty noudatettavaksi Kiinteistö Oy Tankkarin asukkaiden asumisviihtyvyyden turvaamiseksi. Jokaisen on käytöksessään ja muussa toiminnassaan otettava huomioon muut talon asukkaat. Asukkaiden on huolehdittava, että myös heidän vieraansa noudattavat näitä järjestyssääntöjä. Tämän lisäksi on otettava huomioon Kokkolan kaupungin järjestyssäännöt.

Muuttoilmoitus

Kt Oy Tankkarin sisäisen hallinnon hoitamiseksi huoneistoon muutosta ja poismuutosta jokaisen asukkaan osalta on aina ilmoitettava Tankkarin toimistoon.

Yhteiset tilat

Kiinteistössä, jossa on yhteinen sisäänkäynti, ulko-ovet pidetään suljettuna klo 20.00–08.00 välisenä aikana. Oven auki jättämisestä aiheutuneesta vahingosta vastaa syyllinen. Tavaroiden säilyttäminen yhteistiloissa kuten käytävillä on kielletty. Polkupyörät ja muut urheiluvälineet säilytetään niille varatuissa paikoissa. Matot ja vuodevaatteet tuuletetaan mattotelineillä. Saunavuoroista ilmoitetaan erikseen. Pesutupavuorot varataan pesutuvista.

Yhteisissä tiloissa on vältettävä metelöintiä. Tupakointi ja turha oleskelu niissä on kielletty. Yhteisten tilojen ja ulkoalueiden käytössä on noudatettava siisteyttä ja järjestystä.

Jätehuolto

Talousjätteet ja muut roskat viedään pakattuina jäteastioihin. Jätepusseja ei jätetä oven ulkopuolelle. Lisäksi on otettava huomioon määräykset jätteiden lajittelusta. Muiden kuin talousjätteiden poiskuljettamisesta huolehtii asukas itse, niitä ei saa jättää jäteastioiden vierustoille. Sohvat ym. huonekalut ja kodin käyttötavaran yksityishenkilöt saavat viedä ilmaiseksi hyötykäyttöasemalle. Kokkolan hyötykäyttöasema sijaitsee osoitteessa Terminaalikatu 11, Prisman lähellä.

Jätehuollon Kokkolan alueella hoitaa Oy Ekorosk Ab ja ajantasaiset kierrätys saat joko heiltä tai Tankkarin toimistolta. Soluhuoneistoihin on jaettu kesän 2023 aikana päivetyt kierrätysposterit, joiden ohjeita vuokralaisten odotetaan noudattavan. Kaikissa Tankkarin kiinteistöissä on kattavat kierrätyspisteet, joiden käyttäminen on asukkaille ilmaista.

HUOM! Heinäkuusta 2023 lähtien biojäte pakataan paperipusseihin. Ethän laita muovia biojätteeseen.

Pysäköinti

Autot jätetään pysäköintialueelle. Piha-alueella ja -tiellä ajaminen ja pysäköinti on ehdottomasti kielletty. Pysäköinti sähköpistokepaikoille edellyttää autopaikkasopimusta, joka tehdään Tankkarin toimistolla tai sähköpostitse.

Kotieläimet

Kotieläinten pito on ehdottomasti kiellettyä soluasunnoissa. Kotieläimiä on luvallista pitää ainoastaan joissakin perheasunnoissa.

Tupakointi

Tupakointi sisätiloissa on ehdottomasti kielletty kaikissa Tankkarin asunnoissa. Tupakointi on kielletty myös rappukäytävissä ja muissa yleisissä tiloissa. Tupakoinnista aiheutuvat remontti- ja siivouskustannukset, kuten maalaus ja otsonointi, veloitetaan asukkaalta.

Huoneistot

Huoneistoissa ei saa häiritä naapureita. Metelöintiä on vältettävä erityisesti klo 22.00–07.00 välisenä aikana. Asukas on velvollinen pitämään huoneistonsa siistinä ja antamaan sen vuokranantajan käytettäväksi tarkastuksia ja korjauksia varten.

Kova äänenkäyttö, soittimien, äänentoistolaitteiden, television ja kodinkoneiden äänekäs käyttö sekä äänekäs veden juoksuttaminen on kielletty asunnoissa ja asuntoalueella klo 22:00–07:00 välisenä aikana.

Yhteiskeittiöissä ja -kylpyhuoneissa jokainen asukas on velvollinen siivoamaan omat jälkensä välittömästi käytön jälkeen. WC- ja muihin viemäreihin ei saa laittaa jätteitä, jotka voivat tukkia viemärit (rasvaa ym). Vesivuodoista ja muista huoneistossa havaituista vioista on välittömästi ilmoitettava yhtiön toimistoon tai huoltomiehelle.

Soluasunnoissa tulee käyttäytyä muita häiritsemättä. Asukas on vastuussa myös vieraidensa aiheuttamasta häiriöstä ja vahingosta.

Vuokranantajalla on oikeus siivouttaa asunto asukkaan laskuun, jos tämä on laiminlyönyt puhtaanapidon. Seinien naulaamista ja teippausta on vältettävä. Ripustettavat koristeet on kiinnitettävä siimalla katon rajassa olevaan listaan.

Soluasuntoa ei saa alivuokrata. Soluhuoneen asumisoikeus on vain sopimuksen allekirjoittaneella henkilöllä. Alivuokrauksen ilmitullessa seurauksena on aina varoitus ja sen jälkeen vuokrasopimuksen välitön purku.

Asumisoikeus

Opiskelija-asunnossa saa asua 6 kk oppilaitoksesta valmistumisen jälkeen. Asunnossa saa jatkaa asumista, niin kauan kuin vähintään yksi asukkaista opiskelee. Asumisoikeudet tarkastetaan tasaisin väliajoin.

Määräysten rikkominen

Järjestyssääntöjen rikkominen aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden, huoneiston hallintaanoton tai vuokrasopimuksen purkamisen.